Tattista

Kiertue on jo tosiaan päättynyt ja niin on meidän vuosikurssi 08-09 saattanut seikkailunsa näiltä osin päätökseensä. Viimeinen keikka oli viikko sitten torstaina Kuusankoskella. Lataus oli suuri ja esitys senmukainen. Uskomattoman hämmentynyt olo oli, kun työryhmä kumarrusten jälkeen seisoi verhoissa takki tyhjänä kaikkensa antaneena juuri tätä prokkista varten. Ei siinä nokka kauaa tuhissut: purettiin, pakattiin, pakkauduttiin autoihin ja kokka yötä myöten kohti kotia. Aamu viideltä pääsi sänkyyn.

Kiertue-elämä on kyllä juuri parasta. Vähän unta, paljon roudausta, autossa istumista, perslihasten puutumista(aika kultaa muistot) ja tottamaar on tämä hieno Canthin tarina kerottavana. Esityksen järkkääminen erilaisissa tiloissa on haaste, johon on aina sopeuduttava, tilat on otettava omakseen. Kerran poistuin lavalta juuri sitä reittiä joka päätyi samaan ahtaaseen varastokomeroon seitsemän Topon kanssa. Kuusankoskella pääsi kävelemään teatterin valosilloille lavan yläpuolelle ja Maijan piti kirjoittaa opastekylttejä, jottei vaan eksy matkalla lavalle.

Työmiehen vaimo ja Johannan roolin tekeminen merkitsi mulle enemmän kuin osaa edes sanoa tai vielä tajuaakaan. Prokkiksen aika ei uskaltanut kunnolla ajatellakaan, kuinka se todella oli pala unelmaa. Tällaista, kun haluaa lisää, on mitä kohti kulkea. Huippua tämä teatteri!

Teatteri Väkivahva kiittää kaikkia katsojia, blogin lukijoita ja muita Työmiehen vaimon matkassa kulkeneita. Hauskaa kesää ja suurenmoisia seikkailuja kaikille!kiitos.moi

-emmi