Jeje! Ensimmäinen läpimeno puoleenväliin saakka käytiin tänään. Teos oli raakile, mutta antoi hyviä ajatuksia pohdittavaksi sekä näyttelijäntyöllisesti että ohjauksellisesti. Liikaa ilmaa on vielä väleissä, mutta ne lähtee työstäessä. Henkilökohtaisesti tunsin, että saan työmiehistä ja vaimoista paljon energiaa työstää teostamme ryhmässä eteen päin.

Teatteri on siitä hassu laji, että sitä voi oppia paljon seuraamalla arjen tilanteita: miten joku kävelee, puhuu, reagoi, ajattelee tai heiluttaa käsiään antaa matskua työstettäväksi omaan ilmaisuun. Mihinkäs niitä kouluja tarvitsee.

Ei vaiskaan. Suuret kiitokset ihanalle työryhmällemme ja ensemblelle, jonka ryhmäytyminen ja yhteinen ajatus työstyy koko ajan. Tänään illanvieton merkeissä. :)

tterho

Kalikoita kootaan kokoon

Maanantain aikidossa luotiin pieniä perustuksia näytelmän "koreografiselle akrobatia osastolle": lyöntejä, kantamista ja pyörtyilyä - apinakävelyäkin mahtui joukkoon. Ei mun roolihenkilö Johanna ehkä ole mikään aikidoninja, mutta olisi kiva päästä tekeen jotain hurjaa.

Tiistaiaamusta tanssittiin jälleen sitä huippupolskaa. Löysin puvustosta nahkatossut, joita käytettiin päiväkodissa lapsena. Silloin haukuin niitä räkätossuiksi, ja nyt niissä onkin tosi ihana tanssahdella, kummallista.
Näyttämökuva muotoutuu. Eilen hilattiin meidän norsuperheenpainoinen katsomo paikalleen ja se oli taas kerran posahtaa läpi Urkan salin lattiasta meidän asuntolaan, mutta ei vielä tällä kertaa. Mustat tanssimatot levitettiin lattialle, joten ei tarvitse ehkä vähään aikaan sorkkia tikkuja jalkapohjistaan. Viimeinen taustaverho täytyy kiinnittää ja toivon että pääsen killumaan tikkaille. Katosta roikkuu heinäseiväs vaakatasossa.
Tänään lavalle rakennettiin mustalaisleiri ja kaaduin nuotion päälle. Eskun kanssa rakennettiin joku seiväsväkkyrä roikkumaan köydestä. Sitä siitä seuraa kun päästää vastuuttomia sijaispulliaisia lavalle.
Oikeesti on ollut kaunis viikon alku! Terkkuja äidille

Mie kirjoitin tän---Emmi

Kolmas harjoitusviikko

Kolmas harjoitusviikko alkoi. Päivä oli sikäli historiallinen, että kaikki olivat paikalla harjoituksissa! Kulkutaudit ovat nimittäin kaksi viikkoa reippaasti verottaneet näyttelijäkaartiamme. Harjoittelimme toisen näytöksen loppuun. Urkan lattia oli perunoita tulvillaan!Kehitin itselleni lisäroolin, sillä halusin mukaan näyttelemään: olen Sauna-Annan tyttärenpoika Olli. Ensimmäisen kerran kohtausta vedettäessä unohdin kokonaan ottaa kontaktia, keskityin kasaamaan perunapyramidia. Asiasta onneksi huomautettiin! Miten perusasiat, kuten kontakti vastanäyttelijöihin, unohtuvat niin helposti.

Kun harjoituksia seuraa sivusta, kaikki tuntuu niin helpolta. Näkee lavan täynnä mahdollisuuksia, ja ihmettelee, miksi näyttelijät tekevät tilanteesta ongelmallisen ja jopa lukkoutuvat. Miksi ei keskity tilanteeseen, vaan omaan itseensä ja siihen, "etten mä osaa". Kun hetken kuluttua itse pääsee lavalle, kaikki äsken nähdyt mahdollisuudet unohtuvat. Olo on kökkö ja miettii, että mihis nää kädet laittais? Hetkittäin. Toisina hetkinä taas ajatus on kirkas ja energiat lentää, tilanteet etenevät.

Perjantaiaamuna pääsimme polskaamaan Mensosen Tiinan johdolla. Yleissivistävänä tietona seuraava: polska ja polkka ovat eri tansseja. Meininki oli mahtavaa: askel jousto askel. Erityisesti innostuimme ruotsalaisesta hyppypolskasta, skål vaan kaikille! Polskaa käytetään Työmiehen vaimon ensimmäisessä näytöksessä häätanssina. Ihanaa! Huomenna 8:30 taas polskataan. Nyt menen etsimään imurinta, jos ehtisin siivota huoneeni ennen Edin aikidoa klo 18.

Työiloa alkaneeseen viikkoon toivoo Liina-Maija

Huonouden sietämättömyys

En osaa sanoa toista ammattia, jossa oman huonoutensa kanssa joutuisi painimaan yhtä paljon, kuin mitä näyttelijät joutuvat. Jatkuvasti vaaditaan uusia ideoita ja tarjouksia, pitäisi osata soittaa, laulaa, tanssia, akrobatisoida, muistaa vuorosanat, näyttää tunteensa ja loistaa itse lavalla, mutta samalla tehdä kaikkensa toisten puolesta. Ehkä pitkään näytelleillä alan rautaisilla ammattilaisilla jokainen päivä on yhtä nautintoa ja rooli kuin rooli kerää kehuja, mutta tälle näyttelijäntyönopiskelijalle tuntuu roolin hakeminen olevan välillä varsinaista tuskien taivallusta.

Roolia valmistaessa joutuu etsimään vastauksen moniin kysymyksiin esim: kuka roolihahmoni on, mistä hän tulee, kuinka vanha on, millainen ihminen on kyseessä? Miten hän pukeutuu, mikä hänen lempiruokansa on, miten hän suhtautuu toisiin roolihenkilöihin? Mitä haluan roolihahmoni kertovan yleisölle? Harva näyttelijä "syttyy" napista painamalla juuri ennen kuin astuu lavalle. Fyysinen lämmittely ja roolin läpikäyminen kuuluu rutiineihin. Jokainen meistä hakee varmasti vielä omaa tapaansa valmistautua, ja itselleni parasta tapaa en tottavie ole vielä löytänyt.

Päivät ovat tunnetusti erilaisia, ja eilinen keskiviikko oli vaihteeksi päivistä hankalin. Mitään ei osannut lavalla tehdä, kaikki ideat tuntuivat typeriltä, oma näytteleminen keljutti ja kun roolihahmolla ei ollut vuorosanoja en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Siinä sitten seisot lavalla tyhmänä kun muut hakkaavat kattiloita ja lattiaa ja mietit, että mitenhän poliisi voisi reagoida siihen, että toisaalla eräs Johanna käy erään Riston päälle kuin yleinen syyttäjä. Jostain syystä tänä aamuna Hannu "Poke" Porkan rytmiikkitunnilla tajusin, että eihän poliisi itseasiassa edes ole vielä paikalla, Liisahan se siellä soittelee ämpäriään toisten mukana (paitsi että Liisan pitäisi kyllä löytää jokin toinen soitin, kuin punainen muoviämpäri...) Vaikeuksien kautta voittoon siis?

Lisää oivalluksia odotten Katja

rytmi veressä, häiriö käsissä..

Tänään aloitimme päivämme Poken rytmiikkatunnilla. Treenattiin mm. viisijakoista bodypercussiota ja stomppia, oli oikein mielenkiintoista. Entisen rumpalin sisäinen rokkipoika oli aivan innoissaan itsensä, kattilan, sirpin ja linnunpöntön läpsyttelystä! Toivoa rytmitajusta ja sen kehittämisestä on vielä jäljellä ja kehittyminenhän ei lopu koskaan! :)
Iltapäivällä saikin sitten olla päissään. Oli mukava luoda pohjaa pienemmälle joukkokohtaukselle. Mitä järjettömimpiä tarjouksia ja ideoita, jäi todella hyvä fiilis parin sellaisen "vähän matalampi energia-taso" -päivän jälkeen. Taas kerran vahvistui fakta: älä ajattele liikaa "mitä teen?", "miltä tää näyttää?", "voisko tää oikeesti...?" jne, tee vaan, kokeile ja tarjoa, kyllä se siitä lähtee.

Näillä mietteillä,

Eero

Sulamasumperin sutsatsii

Terveisiä Hannu "Poke" Porkan rytmiikkatunneilta! Eiliseen torikohtaukseen tehtiin tarkempia rytmejä. Soitin leipäkoria, Eero soitti kattilankantta ja sirppiä, Milla kattilaa, Heli lautasta, Elisa djembeä ja Topot tekivät vaikeaa bodyperkussiota. Mua vähän pelottaa, että vanha tuohinen leipäkori hajoaa, kun nuijin sitä pulikalla. Rytmeistä tulee mahtava fiilis ja energia! Jos keskittyminen karkaa, karkaa rytmikin.

Kohta riennän kohtausharjoituksiin. Markkinointiryhmän puolesta olo on tyytyväinen: koulukeikat myyty, kirjastoyhteistyö rullaa ja blogikin saatiin kasaan! Ryhmämyynti ja julisteet on seuraavana edessä.

Aamulenkki oli tänään aika pikainen, mutta herättävä. Talvinen maaseutu on kaunis. Lumenvalkea.

terkuin Liina-Maija alias Vappu

Sairaan ihmisen näkökulmaa

Tänään tuli kahdeksas päivä alakerrassa poissa harjoituksista. Eli suoraan sanottuna olen hyvin perillä, että miten yläkerrassa menee. Turhauttaa erittäin paljon, koska haluaisi myös itse päästä jo tekemään. Mutta olen silti huomannut harjoitusten etenevän, kuuloaistini avulla nimittäin. On hyvin mielenkiintoista pohtia, että mitä kohtausta he mahtavat käydä tai minkälainen tunnelma siellä vallitsee. Kaikki askeleet ja rymyämiset kuuluvat todella voimakkaasti alakerran huoneeseeni ja välillä tuntuu, että kohta urhea urkan lattiamme antaa periksi. Vielä se vanhus kuitenkin jaksaa taistella. Huomattavasta metelistä huolimatta seuraan aina mielenkiinnolla sängystäni harjoitusten etenemistä. Sieltä löytyy rytmiikkaa ja tunteita, lempeitä askelia ja kanta-astujia. Ennen kaikkea kuulee, että siellä tehdään.

Vällyjen välistä raportoiden: Sanna-Kaisa Laakkonen

Moi vaan

Työn alla kun oli siis torikohtaus ja mie onnistuin ujuttamaan itselleni lisäroolin. Pohdiskeltiin Millan ja Ronjan kanssa, että tehdäänkö yhteinen kauppakoju torille. Päädyimme sitten kolmikkoon, johon kuuluu ihminen, hevonen ja kana.

Minä olen se kana. Oon viimeks esittänyt julkisesti eläintä, kun olen esittänyt norsua norsupuvussa päiväkerhon kevätjuhlassa.

Tämä roolihan on ihan hulvaton juttu, mutta siinä on haastetta. Voit ehkä kuvitella, että kotkottelu ja aivoton jyvien nokkiminen maasta päälaella ei muutaman kerran jälkeen enää ole olekkaan samalla tavalla hauskaa, mitä ekalla kerralla. Siinä näyttämöllä yksin silmät pyöreinä köpötellessä kerkeää mm mainiosti miettiä, että mitä hittoa mie oikein teen, näytän varmaan typerälle. Kotkot vaan.

Kuitenkin pääsee yli noista ajatuksista kun miettii jotenki eri kautta ja pitempään. Entä jos esittäsin vaikka kädetöntä, ulkomaalaista kerjäläistä? Häpeäisinkö yhä sitä, että kotkottelen selkä kyyryssä? Jännä miten paljon ajatus voip vaikuttaa.

Hannele

Työmiesten ja -naisten maanantai

Toinen harjoitusviikko korkattiin käyntiin perinteiseen tapaan aamulenkillä. Pieni lumisade ja auraamattomat tiet tarjosivat hyvän vastuksen ja raikas pakkanen pisteli poskilla. Koulupäivämme alkavat klo 8.30 aamupalan jälkeen puolentunnin lenkillä, jonka jälkeen aloitamme harjoitukset/päivän varsinaisen ohjelman.

Tänään tutustuimme 2.näytöksen ensimmäiseen kohtaukseen, jossa ollaan torilla. Millaisia henkilöitä 1800-luvun Kuopiolaiselta torilta löytyy? Mitä torikauppiaat myyvät? Säikkyykö hevonen leipäkauppiasta ja kenen rahoilla piiat hevoskyytiin aikovat? Lopputuloksen näemme huhtikuussa. Teatteriin kuuluu väistämättä vauhti ja vaaralliset tilanteet. Tänään jännitystä meille tarjosi Sara, joka taitaa edelleen olla Joensuussa kuvauttamassa jenkassa vääntynyttä nilkkaansa.

Iltapäivä kului työryhmä työskentelyä tehden. Työmiehen vaimossa meillä on viisi ryhmää joista jokaisella on tietty vastuualue. Ryhmät ovat: markkinointi ja tiedotus, oheistuotteet, puvustus, lavastus ja rekvisiitta sekä valo ja ääni. Illalla ohjelmassa on vielä aikidoa, jota vetää Esa "Edi" Hirvonen, sekä opistolla järjestettävät ystävänpäivä tanssiaiset/iltamat.


Loppuun mielenkiintoinen linkki, jos Minna Canth kiinnostaa enemmän.

Kirjoitti Katja

Intentiota metsästämässä

Sunnuntai-iltaa! Olen ajautunut intentio-(eli pyrkimys, tahdonsuunta) solmuun. Teen sinällään yksinkertaisesta asiasta itselleni liian vaikean pohtimalla sitä liikaa. Kotityönä tekstiä lukiessa tulisi poimia roolihenkilölleen pyrkimys, eli pohtia, mitä roolihenkilö haluaa tässä tilanteessa. Lyhyesti: Ihminen pyrkii aina johonkin, ei voi olla pyrkimättä. Se, että pyrkii johonkin asettamaansa määränpäähän saa meidät tekemään tekoja, puhumaan, liikkumaan. Pyrkimys on useimmiten suhteessa toiseen ihmiseen. Ihminen pyrkii aina parantamaan omaa tilannettaan.

Eron huomaa lavalla. Kun olen miettinyt etukäteen selkeän pyrkimyksen itselleni, on tilanteessa helppo olla. Kun pyrkimys on epämääräinen tai sitä ei ole, en ole läsnä tilanteessa ja olo on epävarma. Näyttelen Vappua, 27-vuotiasta torikauppista, joka on päähenkilö Johannan ystävä. Vapun suhteen olen huomannut vaikeimmiksi ne kohtaukset, joissa olen mukana, muttei minulla ole repliikkejä. Silloinkin on oltava pyrkimys johonkin.

Pyrkimystä ei ajatella näyttämöllä. Siellä näytellään ja pyritään tilannevoittoon. Voi olla, että harjoitellessa pyrkimys vaihtuu toiseksi. Siitä huolimatta tulee olla pyrkimys mietittynä etukäteen. Ainakin silloin voi sen rajata pois: ei, tämä ei ollut se pyrkimys, voisinko pyrkiä tilanteessa vaikka iskemään tuon Yrjön?

Kai intentiossa pohjimmiltaan on kyse siitä, että näyttelee tilanteessa, eikä vain kuvita tekstiä. Että saa roolihahmonsa eläväksi ja todeksi, on roolissa kiinni. Ja siihenhän me tähtäämme! Intention metsästys jatkukoon!

sydätään täällä purki Liina-Maija

Tammikuun puolivälissä vietimme workshop-viikonlopun Kolilla audiovisuaalisen viestinnän opiskelijoiden kanssa. Teemana oli valhe. Toimimme pareittain, ja kuvaaja ja kuvattava suunnittelivat yhdessä postikorttikokoisen kuvan teemasta. Lopputuloksena oli 15 erilaista, tunteita ja ajatuksia herättävää kuvaa. Valmiita kuvia tullaan käyttämään Työmiehen vaimon flyeripostikortteina. Kerää vaikka koko sarja! Ylläolevan kuvan on ottanut Riikkaliisa Lappi.

Tämä on Teatteri Väkivahvan näyttelijäntyön koulutuksen 08-09 julkinen työpäiväkirja. Työstämme Minna Canthin klassikkonäytelmää Työmiehen vaimo, jonka ensi-ilta on 4.4.2009. Tarkoituksenamme on raportoida tänne päivittäin prosessin etenemisestä. Seuraa myös nettisivujamme www.vakivahva.net

Teatteri Väkivahvan puolesta Liina-Maija ja Ronja-Maaria